Taas on vuosi vaihtunut ja raketit kuultu ja vähän katseltukin. Eipä tarvinnut taas lastenkaan nukkua kunnolla, etenkään, kun naapurit ampuivat rakenttinsa melkein lastenhuoneen ikkunan alla. Mikähän siinä oikein on, että raketteja pitää ampua pihalta tai ihan pihan vierestä? Miksi niitä ei voi mennä johonkin avoimeen paikkaan ampumaan? Siellä ne näkyisivätkin paremmin. Itse raketitkin ovat vaarallisia ja myös niiden taivaalta tippuvat osat voivat aiheuttaa tuhoa.

Eräänä uutena vuotena toiset naapurimme ampuivat pihaltaan raketteja. Se oli se uusi vuosi, jolloin mekin ammuimme viimeiset rakettimme "ahtaalla" paikalla. Ison raketin puutikku putosi taivaalta suoraan automme konepeltiin, johon tuli iso kolhu. Paljon isompi kolhu oli vain puolen metrin päässä, jossa seisoin ystävättäreni kanssa. Onneksi meihin ei osunut! No, autoon tuli siis iso klommu ja sen korjaaminen ei ollut ihan ilmaista. Siinä tarvittiin uusi konepelti maalauksineen. Lasku meni raketin ampuneelle naapurille, onneksi hyvässä naapurihengessä.

Vuosi vuodelta tuumin enemmän, onko se kaiken sen arvoista. Kaikki ne vaivat, vaarat ja saasteet lyhyen hetken kaunista näkyä varten. Jos ajatellaan vaikka pieniä, kiinalaisia raketintekijöitä, niin onhan se aivan kauheaa, mitä he joutuvat kärsimään raketteja tehdessään. Itse olen alkanut ajatella, että ei ole ja että rakettien ampuminen pitäisi olla myös uutena vuotena luvanvaraista.